Treenaamisen sietämätön monimutkaisuus?

Liikunta, ravinto, laihduttaminen: minun mielestäni näihin kaikkiin liittyy nykyään uskomaton määrä ns. hifistelyä (*). Eli luonnolliset ja kaikkia fysiikan lakeja noudattavat yksinkertaiset asiat tehdään jotenkin monimutkaisiksi. Ratkaisuiksi näihin etsitään moninaisia (vippas)konsteja vaikka vähemmälläkin selviäisi.

Olen ollut huomaavinani, että nykyihminen on usein melko kärsimätön ja haluaa päästä helpolla upeisiin tuloksiin eri elämänalueilla. Tämä koskee varsinkin laihduttamista, jossa mainosmiehet lupaavat usein kuun taivaalta. Totuus on kuitenkin usein koruttomampi ja yksinkertaisempi: sitä laihtuu ainoastaan kun kuluttaa energiaa enemmän kuin suun kautta pistää sisäänsä. Mihin tämä totuus unohtuu?

Sama koskee jossakin määrin myös treenaamista. Uudet lajit lupaavat tuloksia jo muutamassa viikossa, ja vallitsee jonkinlainen harha, että mestariksi pääsisi nopeasti ja lihakset kasvaisivat tai vatsa pienenisi pikavauhtia. Tässä sitten usein astuu tuo hifistely mukaan kuvaan, vaikka karu totuus on, että lajista riippumatta pitää vain - treenata. Jotain, melkein mitä vain, mutta usein ja säännöllisesti, tietysti lepoa unohtamatta.

Uskon, että usein vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia, eikä oikotietä onneen ole. Omaan tavoitteeseensa päästäkseen vaivaa joutuu näkemään ja itsekuriakin joutuu ehkä jossakin määrin kehittämään. Monet liikuntalajit ovat ilmaisia tai halpoja, kuten vaikkapa juoksu, kävely tai liikkuminen luonnossa - tai puutarhanhoito, jos sattuu omistamaan puutarhan. Ennen vanhaan ihmisten ei tarvinnut käydä kuntosaleilla tai laihduttaa, sillä tavallinen arkielämä oli fyysisesti vaativampaa kuin nykyään.

Minulla on aikanaan monien vuosien ajan ollut kuntosalin jäsenyys ja se oli ihan kivaa, mutta luovuttuani siitä monta vuotta sitten olen säästänyt pitkän pennin ja päässyt jopa parempiin tuloksiin ilman mitään kalliita jäsenyyksiä. Tykkään toki käydä kuntosalilla ja jumpissakin silloin tällöin, mutta nyt en sentään maksa itseäni kipeäksi.

Itselläni ei ole nyt, eikä oikeastaan ole koskaan ollutkaan, varaa kalliisiin ratkaisuihin, joten tällä hetkellä joudun pääasiassa turvautumaan remontin ja puutarhan mahdollistamaan hyötyliikuntaan. Ilokseni olen huomannut, että ainakin puutarhatöillä tuntuu olevan kovastikin hoikentava vaikutus!

No, jokaisella on tietenkin oikeus tehdä niinkuin itse haluaa ja näkee parhaaksi. Itseä vaan ärsyttää, kun näkee ympärillä niin paljon silkkaa rahanahneutta, kaupallisuutta ja lupauksia 'pikavoitoista'.

Eihän siinä sinänsä mitään pahaa ole, jos joku keksii jonkun uuden ja mullistavan liikuntaidean tai treeniajatuksen ja tekee siitä bisnestä. Mutta kun ihmiset saattavat kerta kaikkiaan mennä päästään pyörälle uuden, hienon brändin edessä ja alkavat seurata sitä sokeasti kuin yhtenä suurena lammaslaumana! Vain huomatakseen jonkin ajan kuluttua, että pyörä se vain on taas keksitty uudelleen, että tulokset eivät ole sen ihmeellisempiä ja että kuluttajana voisi rahan haaskaamisen asemesta ihan hyvin palata alkuperäiseenkin, paljon halvempaan tai jopa ilmaiseen ideaan. Kestävä kehitys on hyvä juttu ja sitä voisi ehkä soveltaa välillä vaikka ideatasollakin, ja treenaamiseenkin.

Loppukaneetiksi vielä, että totta kai voin olla aivan väärässäkin ja voi olla, että tulevaisuus osoittaa monet nykyisin vallitsevat käsitykset - tai minun ihailemani vanhat konstit - täysin aataminaikuisiksi, mutta se nähdään sitten joskus...



(*) netin urbaanisanakirjan mukaan "varustaa jokin systeemi tai laite yli reaalisen tarpeen, yleensä aikaa tai rahaa tarpeettomasti kuluttaen".